Osallistuin ensimmäistä kertaa Sweet Pea Stampers -haasteeseen, jossa aiheena oli tällä kertaa "Fly me away"
Siivekäs neito pääsi tähän korttiin kurkistelemaan aidan takaa.
Pitkästä aikaa käytin värittämiseen Inktensejä. Harmittavan harvoin tulee niihin tartuttua, vaikka monesti niillä saisi huomattavasti parempaa jälkeä kuin copiceilla tai promarkereilla, joilla yleensä väritän.
Sisäpuolelta.
...Ja taakse vielä pieni aidanpätkä ja nimi.
tiistai 23. elokuuta 2011
maanantai 22. elokuuta 2011
Rockabilly
Syntymäpäiväkortti tytölle, joka rakastaa juhlia ja shoppailla - mikä olisikaan osuvampi kuva kuin The Greeting Farmin tyttönen!
Tekstit jälleen vaihdossa saatuja.
Vähän kimalletta tukkaan.
Sisäpuolelle vielä teksti:
Tekstit jälleen vaihdossa saatuja.
Vähän kimalletta tukkaan.
Sisäpuolelle vielä teksti:
Lipaus punaa
poskille, huuliin
Ja eikun menoks
elämän tuuliin
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Lyriikkaa
Yhteen lyriikkaan osallistumisen olen unohtanut kokonaan julkaista täällä, vaikka olen sen tehnyt ja kuvannutkin jo hyvän aikaa sitten.
Osallistuminen The Soundsin kappaleella. Tausta on netistä tulostamani kartta, jonka olen värjännyt leimasinmusteella.
Kuva on jostain vanhasta kätköstäni, todennäköisesti vaihdossa saatu.
Osallistuminen The Soundsin kappaleella. Tausta on netistä tulostamani kartta, jonka olen värjännyt leimasinmusteella.
Kuva on jostain vanhasta kätköstäni, todennäköisesti vaihdossa saatu.
lauantai 20. elokuuta 2011
Pink Ink Sketch Challenge
Osallistuin ensimmäistä kertaa Pink Ink Sketch Challengeen. Haasteluonnos osoittautui melko haastavaksi, mutta oli kuitenkin tosi kiva tehdä.
Minä päätin osallistua haasteeseen Magnolian tyttösen kanssa. Kortti menee todennäköisesti eräälle syskuun nimipäiväsankarille. :)
Kyllä huomaa, että palaset on leikattu vapaalla kädellä... Nooo... Ehkei se haittaa kortin saajaa niin paljon kuin se haittaa minua.
Ihana tuo teksti minusta, oli pakko laittaa tähän, vaikkei luonnoksessa varsinaisesti tekstin paikkaa ollutkaan...
Sisäpuolelle laitoin vielä toisen tyttösen hiukan piristämään muuten vaaleaa taustaa.

perjantai 19. elokuuta 2011
Glitter hearts
Pitkästä aikaa syntyi kortti, jonka viitsin täälläkin esitellä.
House Mousen ihastuttava leimakuva pääsi kanteen. Leimakuva ja -teksti ovat vaihdossa saatuja.
Myös tagin teksti on vaihdossa saatu. Aaltopahvi on yllärikuoresta.
Ja kortti sisäpuolelta. Jälleen kuva ja tekstit vaihdossa saatuja.
Taakse vielä yksi rypäleitä popsiva hiirulainen. :)

Onni olkoon osanasi elämäsi retkellä.
Onni, rauha sydämelläsi
jokaisella hetkellä.
Taakse vielä yksi rypäleitä popsiva hiirulainen. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)